Aivosäätiö tarjoaa tämän viikon keskiviikkona, 13. maaliskuuta, ilmaisen webinaarin aiheesta Kehittyvät aivot ja mieli. Webinaari järjestetään klo 17.00–18.45 ja sen puhujina ovat alansa asiantuntijat Jetro Tuulari, Tiina Parviainen ja Maija Castrén. Ilmoittautuminen tapahtuu Aivosäätiön verkkosivuston kautta, jossa on myös lisätietoa asiasta.
Aloin luonnostella tätä postausta jo jokin aika sitten. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lukemattomista (tai kirjaimellisesti ottaen: luetuista) ystävistäni eli kirjoista. Kirjat ovat olleet minulle aina mieluisaa seuraa – varsinkin sellaiset, jotka olen saanut itse valita. Ne ovat monella tapaa ystäviä. jotka toimivat seurana, lohduttavat, auttavat avartamaan maailmankatsomusta, lisäävät sanavarastoa ja yleissivistystä, ja joissakin tapauksissa lisäävät myös erikoisalojen tietämystä.
Kirjastolaitos ja oma kotikirjasto ovat minulle tärkeitä. Ulkosuomalaisena pääsy suomenkielisen kirjallisuuden pariin on rajallista, joten olen ottanut avukseni suomen ohella muutamat muut kielet. Omaa kotikirjastoa olen myös saanut kartutettua hieman, sillä käytännön syistä paikallinen kirjastovalikoima on tarpeisiini kovin rajallinen. Kirjojen parissa on vaikeaa tuntea oloon yksinäiseksi.
Joitakin viikkoja sitten sain konkreettisen muistutuksen siitä, että myös fyysiset ihmisystävät voivat olla tärkeitä. Nuoruusvuosistani asti tuntemani läheinen ystäväni taistelee syöpää vastaan. Sairaus on edennyt jo pitkälle, mutta toivoa on vielä. Päällisin puolin sitä ei enää välttämättä uskoisi, mutta joitakin hoitovaihtoehtoja on vielä käyttämättä.
Lukumäärällisesti minulla on hyvin rajallisesti ihmisystäviä. En ole kuitenkaan yksinäinen (kaikkea muuta), sillä ystävien ei tarvitse olla vain ihmisiä. Monet lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät tunnistavat tämän ilmiön – ystävät voivat saada kovin monenlaisia olomuotoja. Jotkut niistä ovat eläviä ja hengittäviä, jotkut muunlaisia fyysisiä tai henkisiä kohteita.
Reality-televisiosarjat eivät ole yleensä minun makuuni. En välitä seurata minulle tuntemattomien ihmisten ihmissuhdekiemuroita, joita puidaan televisiossa kaiken kansan nähden. Sen sijaan pidän monista kokkikilpailuista. Kun näin, että Netflixissä on tarjolla Pressure Cooker -ohjelma, päädyin seuraamaan sitä siis sen perusteella, että sitä mainostettiin kokkikilpailuna.
Pressure Cooker on toki myös kokkikilpailu, mutta vielä enemmän se vaikutti olevan realitysarja. Siksi olin jättämäisilläni sen katsomisen ensimmäiseen jaksoon, kunnes mielenkiintoni herätti yksi sarjan hahmoista: Mike Eckles. Hänestä sai alusta alkaen asiallisen vaikutelman. Mike oli tullut kilpailemaan ohjelmaan kokkaus- eikä ihmissuhdetaidoillaan. Olin huomaavinani hänessä Aspie-tyyppisiä piirteitä, mikä teki hänestä minulle samastuttavan henkilön. En ole seurannut hänestä käytyä keskustelua saadakseni selville, onko hän itse mitenkään kommentoinut asiaa.
Mike nousi ansaitusti parhaille paikoille, ja olisi mielestäni ansainnut voiton kokkaustaitojensa perusteella. Koska kyseessä oli kuitenkin myös henkilökemiaa korostava kilpailu, lopputulos ei ollut hänen kannaltaan paras mahdollinen. Voittajan valinneet henkilöt arvostivat enemmän kilpailijaa, jonka kokkaustaidot olivat jonkin verran heikommat, mutta joka osasi kerätä puolelleen sympatiaa koskettavan tarinansa avulla.
Nostan tämä televisiosarjan esille, sillä se kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten minunkin arvostamani tekniset taidot, tekninen osaaminen, koulutus, kirjatieto ja muu vastaava eivät välttämättä ole kovinta huutoa muiden mielestä. Aspergerin piirteitä omaavilla ihmisillä voi olla puutteita ihmissuhdetaidoissaan ja kyvyssään saada liittolaisia, koska emme pidä sitä olennaisena. Meille tärkeää on puhdas osaaminen alalla, jossa olemme kiinnostuneita. Tällaisessa kilpailussa tämä kahtiajakoisuus nousi mielestäni hyvin esille. En epäile, etteikö Mike olisi voittanut tätä kilpailua, jos kyseessä olisi ollut puhtaasti ruoanlaittotaitoon perustuva kokkikilpailu.
Ultracrepidarian, n.
giving opinions on matters beyond one's knowledge
- Oxford English Dictionary
Suomeksi tämän termin voisi kuvailla mielipiteiden esittämiseksi asioista, joista ei ole riittävästi tietoa.
Tämä on ajatuksia herättävä termi, sillä pyrin aina kommunikoimaan tosiasioiden pohjalta. Suhtaudun siis mielipiteiden "mielivaltaiseen" esittämiseen melko varauksellisesti. Jos minulla ei ole tietoa kyseisestä asiasta, vastaaminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. Näiden tietojen tulee olla mieluiten puolueettomia, peräisin useista luotettavista lähteistä ja perustua tosiasioihin. Tämä aiheuttaa useinkin sen, että kommentointiin menee aikaa, mikä voi olla rasittavaa vastapuolelle. Poikkeuksena ovat tietenkin aiheet, joista minulla on jo valmiiksi tarpeeksi ennakkotietoja. Näoä aiheita on onneksi jossakin määrin. Small talk ei ole tosiaan minun heiniäni, sillä se edellytäisi kepeää keskustelua usein melko pinnallisista aiheista, jotka taas eivät ole yleensä kovin kiinnostavia ja siten keskustelemisen arvoisia.
Tämän tyyppistä – minun tyyppistäni – henkilöä voi kuvailla parhaiten kuivakkaan asialliseksi. Ainakin sellaisen kuvan ulkopuoliset voivat helposti saada, Valitettavasti tämä on johtanut kerran jos toisenkin tunnelman lässähtämiseen puolituttujen tai tauntemattomien seurassa, sillä en yksinkertaisesti ole kovin motivoitunut small talkista. Onneksi minut hyvin tuntevat eivät sellaista vaadikaan, ja heistä on ollut apua lukemattomissa tilanteissa.
Asiallisuudesta on tietenkin myös apua ja hyötyä, varsinkin virallisemmissa tilanteissa ja asiayhteyksissä. Se on auttanut minua esimerkiksi omaksumaan uutta tietoa ja viestimään siitä täsmällisesti. Osaan kirjoittaa viranomais- ja muissa virallisissa yhteyksissä asian vaatimalla tavalla (nimenomaan kirjoittamaan – tarvittaessa toki myös puhumaan, mutta kirjoittaminen on minulle luonnollisempi tapa kommunikoida). Minuun myös suhtaudutaan useimmiten asiallisesti, ja kertomaani pidetään usein uskottavana ja luotettavana.
Kuva: Unsplash/Lena Polishko