Aloin luonnostella tätä postausta jo jokin aika sitten. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lukemattomista (tai kirjaimellisesti ottaen: luetuista) ystävistäni eli kirjoista. Kirjat ovat olleet minulle aina mieluisaa seuraa – varsinkin sellaiset, jotka olen saanut itse valita. Ne ovat monella tapaa ystäviä. jotka toimivat seurana, lohduttavat, auttavat avartamaan maailmankatsomusta, lisäävät sanavarastoa ja yleissivistystä, ja joissakin tapauksissa lisäävät myös erikoisalojen tietämystä.
Kirjastolaitos ja oma kotikirjasto ovat minulle tärkeitä. Ulkosuomalaisena pääsy suomenkielisen kirjallisuuden pariin on rajallista, joten olen ottanut avukseni suomen ohella muutamat muut kielet. Omaa kotikirjastoa olen myös saanut kartutettua hieman, sillä käytännön syistä paikallinen kirjastovalikoima on tarpeisiini kovin rajallinen. Kirjojen parissa on vaikeaa tuntea oloon yksinäiseksi.
Joitakin viikkoja sitten sain konkreettisen muistutuksen siitä, että myös fyysiset ihmisystävät voivat olla tärkeitä. Nuoruusvuosistani asti tuntemani läheinen ystäväni taistelee syöpää vastaan. Sairaus on edennyt jo pitkälle, mutta toivoa on vielä. Päällisin puolin sitä ei enää välttämättä uskoisi, mutta joitakin hoitovaihtoehtoja on vielä käyttämättä.
Lukumäärällisesti minulla on hyvin rajallisesti ihmisystäviä. En ole kuitenkaan yksinäinen (kaikkea muuta), sillä ystävien ei tarvitse olla vain ihmisiä. Monet lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät tunnistavat tämän ilmiön – ystävät voivat saada kovin monenlaisia olomuotoja. Jotkut niistä ovat eläviä ja hengittäviä, jotkut muunlaisia fyysisiä tai henkisiä kohteita.
