Virpi Hämeen-Anttila kertoo elämästään autismin kirjolla Me Naisten haastattelussa

Edesmenneen arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan puoliso Virpi Hämeen-Anttila kertoo Me Naisten haastattelussa paitsi elämästään ilman puolisoaan ja tämän poismenon aiheuttamasta surusta myös AHD- ja autismidiagnooseistaan.

Tutkija, kääntäjä ja kirjoittaja Virpi Hämeen-Anttila kertoo saaneensa ADHD- ja autismin kirjon diagnoosit kypsällä aikuisiällä, kuusikymppisenä. Hän kertoo pystyneensä maskaamaan eli peittelemään erilaisuuttaan koko ikänsä erityisesti erinomaisen muistinsa ansiosta.

Hämeen-Anttila kertoo, että olisi todennäköisesti elänyt eri tavalla, jos olisi saanut diagnoosinsa aiemmin. Ilman diagnoosia oman erilaisuuden ymmärtäminen oli vaikeaa. Kouluaika oli hankalaa siksi, ettei neuroepätyypillisiä oppilaita tunnistettu ja osattu tukea siihen aikaan samalla tavalla kuin nykyään. Se johti kelpaamattomuuden tunteeseen ja uudenlaisen viestintätavan opettelemiseen korostetun asiallisuuden sijaan.

Hämeen-Anttilan mukaan hän suhtautuu tunteisiin järkiperäisesti. Tiedonhaluaan hän sai tyydytettyä opiskelemalla yliopistossa parhaimmillaan jopa kahtakymmentä eri ainetta yhtä aikaa. Hän on hyödyntänyt oppimaansa kirjailijan työssään.

                                                Kuva: Unsplash / Tomas Martinez

Autismin kirjolla olevan kirjailija Woody Brownin haastattelu

Guardian-lehdessä julkaistiin hiljattain esikoiskirjailija Woody Brownin haastattelu. Brown on 28-vuotias, ekolaliaa lukuun ottamatta mykkä, autismin kirjolla ja elää Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Haastattelun mukaan lääketieteen asiantuntijat ja opettajat pitivät häntä lapsesta alkaen älyllisesti toivottomana tapauksena. Arvioon ja kohteluun ei vaikuttanut edes se, että Brown osasi kirjoittaa jo alaluokilla monimutkaisiakin sanoja äitinsä kannustamana. Brown alkoi saada tukiopetusta 12-vuotiaana. Tämä oli hänelle käänteentekevä muutos ja toi kovasti kaivattua tuottavuuden ja merkityksellisyyden tunnetta. 

Brown halusi kirjailijaksi voidakseen tavoittaa neurotyypillisiä ihmisiä ja kertoa heille, miten mahtavia ihmisiä autismin kirjolla olevat voivat olla. Lukeminen on Brownille rakas harrastus; hän pitää erityisesti Murakamin tuotannosta. Lisäksi monien autismin kirjolla olevien tapaan myös Brown pitää junista. Hän kuvaa myös omaa mielenmaailmaansa osuvasti junavertauksen kautta:

My mind feels like there are thousands of train lines all running at once, and there are trains on all of them. But they’re not on flat ground, they’re all in 3D. In the universe above me there are all these trains on their tracks just floating around and I’m on all the trains all the time.

Brownin esikoisteos Upward Bound kertoo autismin kirjolla oleville tarkoitetun hoivakodin arjesta. Teoksen henkilöt kuvastavat osuvasti autismin kirjoon eri tavoin suhtautuvia henkilöitä, ja Brown kuvaa Walteria alter egonaan. Teos julkaistiin 2. huhtikuuta 2026 ja on saanut erinomaisia arvosteluja. Brown kirjoittaa nyt toista teostaan.

Brown osallistui haastatteluun kirjoittamiseen käytettävän työkalun avulla. Hän kommentoi mykkyyttään seuraavasti:

My disorder is just that. A disability that says nothing about who I really am. Some people have more strikes against them than others, but we all have things to overcome. Is being non-speaking worse than a child’s fate in Gaza or an immigrant’s destiny on the streets of Minneapolis? How dare I complain from my comfortable home? Perspective is everything.

Brown oli ensimmäinen mykkä ja autismin kirjolla oleva Kalifornian yliopistosta (UCLA) valmistunut opiskelija.

                                        Kuva: Unsplash/Campbell

Aspergerin oireyhtymä kirjallisuudessa: Camilla Läckergin Kivenhakkaaja

Luin hiljattain Camilla Läckbergin Kivenhakkaajan, jota pidetään tämän kirjailijan läpimurtoteoksena. Sen suomennettu versio olisi mielestäni kaivannut kielellistä sujuvoittamista, mutta kirja oli joka tapauksessa hyvinkin lukemisen arvoinen. Se pääsi blogiini tarinan lomassa esiintyvän Morganin vuoksi. 

Kirjassa käsitellään nuoren tytön murhatutkimusta pienellä Fjällbackan paikkakunnalla Länsi-Götanmaalla, Ruotsissa. Yksi kylän asukkaista on Morgan, joka on ehtinyt jo aikuistua, mutta asuu vanhempiensa tontilla omassa pihamökissään. Häntä kuvataan kirjassa omalaatuiseksi, eristäytyneeksi ja suorastaan oudoksi nuoreksi mieheksi. Näiden kuvausten takana ovat kylän muut asukkaat, jotka eivät tunne Aspergerin oireyhtymän ilmenesmuotoja juuri lainkaan, eivätkä vaikuta haluavankaan tuntea. Ainoastaan yksi murhatutkimusta tekevistä poliiseista on kiinnostunut perehtymään siihen paremmin, peräti psykologin avulla.

Morgan tunsi sopeutuvansa yhteiskuntaan kunnolla vasta saatuaan työpaikan pelikoodaajana. Hän työskentelee mökissään tietokoneensa äärellä erittäin tarkan aikataulunsa mukaisesti eikä halua ottaa vastaan vierailijoita – joihin kuuluu yleensä vain hänen äitinsä – työaikojensa puitteissa. Murhatutkimuksen aikana hän osoittautuu rehelliseksi silminnäkijäksi ja auttaa lopulta ratkaisevasti tapauksen ratkaisemisessa. 

Morgan kuvataan tässä teoksessa siis melko stereotyyppisenä Aspergerin oireyhtymän kanssa elävänä henkilönä joustamattomuutensa ja ehdottoman oikeudentajunsa vuoksi. En tiennyt Morgan-hahmosta ennen kirjan lukemisen aloittamista, joten se oli kuitenkin ilahduttava ja lukuelämystä täydentävä yllätys.

Useimmat ystävistäni eivät ole ihmisiä

 

Kuva: Unsplash / Benjamin Raffetseder

Aloin luonnostella tätä postausta jo jokin aika sitten. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lukemattomista (tai kirjaimellisesti ottaen: luetuista) ystävistäni eli kirjoista. Kirjat ovat olleet minulle aina mieluisaa seuraa – varsinkin sellaiset, jotka olen saanut itse valita. Ne ovat monella tapaa ystäviä. jotka toimivat seurana, lohduttavat, auttavat avartamaan maailmankatsomusta, lisäävät sanavarastoa ja yleissivistystä, ja joissakin tapauksissa lisäävät myös erikoisalojen tietämystä.

Kirjastolaitos ja oma kotikirjasto ovat minulle tärkeitä. Ulkosuomalaisena pääsy suomenkielisen kirjallisuuden pariin on rajallista, joten olen ottanut avukseni suomen ohella muutamat muut kielet. Omaa kotikirjastoa olen myös saanut kartutettua hieman, sillä käytännön syistä paikallinen kirjastovalikoima on tarpeisiini kovin rajallinen. Kirjojen parissa on vaikeaa tuntea oloon yksinäiseksi.

Joitakin viikkoja sitten sain konkreettisen muistutuksen siitä, että myös fyysiset ihmisystävät voivat olla tärkeitä. Nuoruusvuosistani asti tuntemani läheinen ystäväni taistelee syöpää vastaan. Sairaus on edennyt jo pitkälle, mutta toivoa on vielä. Päällisin puolin sitä ei enää välttämättä uskoisi, mutta joitakin hoitovaihtoehtoja on vielä käyttämättä. 

Lukumäärällisesti minulla on hyvin rajallisesti ihmisystäviä. En ole kuitenkaan yksinäinen (kaikkea muuta), sillä ystävien ei tarvitse olla vain ihmisiä. Monet lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät tunnistavat tämän ilmiön – ystävät voivat saada kovin monenlaisia olomuotoja. Jotkut niistä ovat eläviä ja hengittäviä, jotkut muunlaisia fyysisiä tai henkisiä kohteita.