25.2.26

Autismi ja ikääntyminen on vähän tutkittu teema

Nature-tiedelehdessä käydään jälleen läpi mielenkiintoista teemaa: autismin ja ikääntymisen välistä suhdetta. Autismitutkimus tunnutaan liittävän kovin luonnollisesti lapsiin ja varhaisnuoriin. Sen sijaan ikääntyneitä autismin kirjolla eläviä ei ole tutkittu juuri lainkaan, vaikka heidänkin määränsä on kasvanut nopeasti lisääntyneen diagnosoinnin myötä. Kuitenkin vielä nykyäänkin arvioiden mukaan hyvin pieni osa yli 50-vuotiaista autismin kirjolla elävistä on virallisesti diagnosoitu, mikä vaikeuttaa vanhempien ikäryhmien tutkimista.

Tutkijat ovat havainneet, että autismin kirjolla elävät henkilöt voivat olla taipuvaisempia sairastumaan tiettyihin sairauksiin, kuten Parkinsonin tautiin ja sydänsairauksiin, ja saada voimakkaampia oireita vaihdevuosien aikana. Toisaalta aivojen kuvantamistutkimuksissa autismin kirjolla elävien tietyissä hermoverkoissa voi ilmetä ikääntymiseen liittyviä muutoksia neurotyypillisiä hitaammin. Autismin ei ole todettu nopeuttavan ikääntymistä, vaikkakin yksilölliset erot voivat olla merkittäviä.

                                            Kuva: Unsplash Nguyen Mazic 

20.2.26

Kahvi ja tee voivat hidastaa dementian kehittymistä

Hyviä uutisia kahvin ja teen ystäville: laajasta tutkittavien ryhmästä koostuneen ja noin neljäkymmentä vuotta kestäneen tutkimuksen mukaan kahvin tai teen päivittäinen nauttiminen voi hillitä dementian kehittymistä. Tähän myönteiseen trendiin riittää kahdesta kolmeen kahvikupillista päivässä tai yhdestä kahteen teekupillista. Lisäkupillisista ei aiheudu suurempaa hyötyä.

Tutkimuksen mukaan tällainen kohtuullinen kahvin tai teen päivittäinen nauttiminen alentaa dementian riskiä noin 18 % (kahvitai 14 % (tee). Syynä pidetään näiden juomien bioaktiivisia aineita, kuten polyfenoleja ja kofeiinia. Kofeiinittomalla kahvilla ja teellä ei havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Tutkimuksesta uutisoitiin Nature-tiedelehdessä ja Helsingin Sanomien Tiede-palstalla.

                                                    Kuva: Unsplash / Sergey N