Aivosäätiö tarjoaa tämän viikon keskiviikkona, 13. maaliskuuta, ilmaisen webinaarin aiheesta Kehittyvät aivot ja mieli. Webinaari järjestetään klo 17.00–18.45 ja sen puhujina ovat alansa asiantuntijat Jetro Tuulari, Tiina Parviainen ja Maija Castrén. Ilmoittautuminen tapahtuu Aivosäätiön verkkosivuston kautta, jossa on myös lisätietoa asiasta.
Aloin luonnostella tätä postausta jo jokin aika sitten. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lukemattomista (tai kirjaimellisesti ottaen: luetuista) ystävistäni eli kirjoista. Kirjat ovat olleet minulle aina mieluisaa seuraa – varsinkin sellaiset, jotka olen saanut itse valita. Ne ovat monella tapaa ystäviä. jotka toimivat seurana, lohduttavat, auttavat avartamaan maailmankatsomusta, lisäävät sanavarastoa ja yleissivistystä, ja joissakin tapauksissa lisäävät myös erikoisalojen tietämystä.
Kirjastolaitos ja oma kotikirjasto ovat minulle tärkeitä. Ulkosuomalaisena pääsy suomenkielisen kirjallisuuden pariin on rajallista, joten olen ottanut avukseni suomen ohella muutamat muut kielet. Omaa kotikirjastoa olen myös saanut kartutettua hieman, sillä käytännön syistä paikallinen kirjastovalikoima on tarpeisiini kovin rajallinen. Kirjojen parissa on vaikeaa tuntea oloon yksinäiseksi.
Joitakin viikkoja sitten sain konkreettisen muistutuksen siitä, että myös fyysiset ihmisystävät voivat olla tärkeitä. Nuoruusvuosistani asti tuntemani läheinen ystäväni taistelee syöpää vastaan. Sairaus on edennyt jo pitkälle, mutta toivoa on vielä. Päällisin puolin sitä ei enää välttämättä uskoisi, mutta joitakin hoitovaihtoehtoja on vielä käyttämättä.
Lukumäärällisesti minulla on hyvin rajallisesti ihmisystäviä. En ole kuitenkaan yksinäinen (kaikkea muuta), sillä ystävien ei tarvitse olla vain ihmisiä. Monet lemmikkien omistajat ja muut eläinten ystävät tunnistavat tämän ilmiön – ystävät voivat saada kovin monenlaisia olomuotoja. Jotkut niistä ovat eläviä ja hengittäviä, jotkut muunlaisia fyysisiä tai henkisiä kohteita.
Reality-televisiosarjat eivät ole yleensä minun makuuni. En välitä seurata minulle tuntemattomien ihmisten ihmissuhdekiemuroita, joita puidaan televisiossa kaiken kansan nähden. Sen sijaan pidän monista kokkikilpailuista. Kun näin, että Netflixissä on tarjolla Pressure Cooker -ohjelma, päädyin seuraamaan sitä siis sen perusteella, että sitä mainostettiin kokkikilpailuna.
Pressure Cooker on toki myös kokkikilpailu, mutta vielä enemmän se vaikutti olevan realitysarja. Siksi olin jättämäisilläni sen katsomisen ensimmäiseen jaksoon, kunnes mielenkiintoni herätti yksi sarjan hahmoista: Mike Eckles. Hänestä sai alusta alkaen asiallisen vaikutelman. Mike oli tullut kilpailemaan ohjelmaan kokkaus- eikä ihmissuhdetaidoillaan. Olin huomaavinani hänessä Asperger-tyyppisiä piirteitä, mikä teki hänestä minulle samaistuttavan henkilön. En ole seurannut hänestä käytyä keskustelua saadakseni selville, onko hän itse mitenkään kommentoinut asiaa.
Mike nousi ansaitusti parhaille paikoille, ja olisi mielestäni ansainnut voiton kokkaustaitojensa perusteella. Koska kyseessä oli kuitenkin myös henkilökemiaa korostava kilpailu, lopputulos ei ollut hänen kannaltaan paras mahdollinen. Voittajan valinneet henkilöt arvostivat enemmän kilpailijaa, jonka kokkaustaidot olivat jonkin verran heikommat, mutta joka osasi kerätä puolelleen sympatiaa koskettavan tarinansa avulla.
Nostan tämä televisiosarjan esille, sillä se kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten minunkin arvostamani tekniset taidot, tekninen osaaminen, koulutus, kirjatieto ja muu vastaava eivät välttämättä ole kovinta huutoa muiden mielestä. Aspergerin piirteitä omaavilla ihmisillä voi olla puutteita ihmissuhdetaidoissaan ja kyvyssään saada liittolaisia, koska emme pidä sitä olennaisena. Meille tärkeää on puhdas osaaminen alalla, jossa olemme kiinnostuneita. Tällaisessa kilpailussa tämä kahtiajakoisuus nousi mielestäni hyvin esille. En epäile, etteikö Mike olisi voittanut tätä kilpailua, jos kyseessä olisi ollut puhtaasti ruoanlaittotaitoon perustuva kokkikilpailu.
Ultracrepidarian, n.
giving opinions on matters beyond one's knowledge
- Oxford English Dictionary
Suomeksi tämän termin voisi kuvailla mielipiteiden esittämiseksi asioista, joista ei ole riittävästi tietoa.
Tämä on ajatuksia herättävä termi, sillä pyrin aina kommunikoimaan tosiasioiden pohjalta. Suhtaudun siis mielipiteiden "mielivaltaiseen" esittämiseen melko varauksellisesti. Jos minulla ei ole tietoa kyseisestä asiasta, vastaaminen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. Näiden tietojen tulee olla mieluiten puolueettomia, peräisin useista luotettavista lähteistä ja perustua tosiasioihin. Tämä aiheuttaa useinkin sen, että kommentointiin menee aikaa, mikä voi olla rasittavaa vastapuolelle. Poikkeuksena ovat tietenkin aiheet, joista minulla on jo valmiiksi tarpeeksi ennakkotietoja. Näoä aiheita on onneksi jossakin määrin. Small talk ei ole tosiaan minun heiniäni, sillä se edellytäisi kepeää keskustelua usein melko pinnallisista aiheista, jotka taas eivät ole yleensä kovin kiinnostavia ja siten keskustelemisen arvoisia.
Tämän tyyppistä – minun tyyppistäni – henkilöä voi kuvailla parhaiten kuivakkaan asialliseksi. Ainakin sellaisen kuvan ulkopuoliset voivat helposti saada, Valitettavasti tämä on johtanut kerran jos toisenkin tunnelman lässähtämiseen puolituttujen tai tuntemattomien seurassa, sillä en yksinkertaisesti ole kovin motivoitunut small talkista. Onneksi minut hyvin tuntevat eivät sellaista vaadikaan, ja heistä on ollut apua lukemattomissa tilanteissa.
Asiallisuudesta on tietenkin myös apua ja hyötyä, varsinkin virallisemmissa tilanteissa ja asiayhteyksissä. Se on auttanut minua esimerkiksi omaksumaan uutta tietoa ja viestimään siitä täsmällisesti. Osaan kirjoittaa viranomais- ja muissa virallisissa yhteyksissä asian vaatimalla tavalla (nimenomaan kirjoittamaan – tarvittaessa toki myös puhumaan, mutta kirjoittaminen on minulle luonnollisempi tapa kommunikoida). Minuun myös suhtaudutaan useimmiten asiallisesti, ja kertomaani pidetään usein uskottavana ja luotettavana.
Kuva: Unsplash / Lena Polishko
Ajan kulumisessa on se hyvä puoli, että se tuo usein mukanaan rohkeutta seurata omaa sydäntään. Rohkeutta olla välittämättä niin paljon muiden mielipiteistä. Yksinkertaisesti rohkeutta olla oma itsensä.
Useiden ihmisten kuulee kehittyneen tämän mukaisesti. Viimeistäänkin jokin merkittävä – ja usein äkillinen – elämäntapahtuma on toiminut lähtölaukauksena sille, että ymmärtää oman kuolevaisuutensa ja sen, ettei kukaan tiedä, kuinka paljon aikaa meistä kullakin on jäljellä. Se saa tarttumaan hetkeen ja siirtymään vahvemmin oman elämän ohjaksiin.
Minun kohdallani oman tien seuraaminen on ollut melko vahvasti mukana jo lapsuudesta alkaen. En ole useinkaan välittänyt siitä, mitä muut ajattelevat. Alakoulussa tämä ilmeni esimerkiksi siten, että ystävystyin muutamien kiusattujen tyttöjen kanssa. Minulle tärkeintä oli se, että heidän ajatusmaailmansa oli samanlainen kuin minun. Luokkaretkelle otin mieluiten mukaan Tieteen Kuvalehtiä ja luin niitä illalla Ruotsinlaivan hytissä, sillä disco ei houkutellut. Myöhemmin valitsin opiskelupaikan omien mielenkiinnon kohteideni mukaan, en sen perusteella, minne muut hakivat opiskelemaan. Minulle oli ylipäätään tärkeää menestyä opinnoissa, vaikkei se ollutkaan avain suosioon muiden luokkakavereiden keskuudessa. En ole hakenut sosiaalista hyväksyntää, sillä se ei ollut minulle merkitysellistä. Ja lopulta palasin myös islamiin, koska se tuntui henkilökohtaisesti oikealta valinnalta. En ole katunut valintojani.
Havahduin näihin ajatuksiin vähitellen saadessani silloin tällöin kommentteja siitä, miksen voi tehdä samanlaisia asioita kuin muut ikäiseni naiset. Miksen voi laittaa bullet journalini kanteen vaikkapa kukkien kuvia keltasipulin sijaan? Miksi halusin avaruudenharmaan puhelimen ruusukultaisen sijaan? Tai keltaisen lompakon, kun tarjolla olisi ollut myös naisellisen vanhanroosan värinen? Miksen voi tehdä asioita, joita naisten odotetaan tekevän ja missä heidän tulisi olla hyviä?
Minulle on tuntunut vieraalta ajatukselta seurata lauman mukana. Sitä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi kapinallisuudeksi, vaikka en ajatellutkaan sitä sillä termillä valintoja tehdessäni. Minulle se oli silloin täysin normaalia, ja on edelleenkin. En esimerkiksi voisi kuvitella harrastavani jotakin asiaa vain sen vuoksi, että muut tekevät niin. Tai sisustavani kotini tietyllä tavalla, koska niin kuuluu tehdä. Olen kokenut tämän voimavarakseni, joka minulla on ollut onnekseni käytettävissäni jo nuoresta alkaen.
Löysin termin homebody lukiessani Daniel Tammetin kirjaa Born on a Blue Day. Kirja kertoo savant-oireyhtymän kanssa elävästä isobritannialaisesta miehestä omaelämäkerrallisessa muodossa. Kirjoitan teoksesta mahdollisesti jossakin vaiheessa erillisen arvion, sillä siinä on paljon kiinnostavia elementtejä. Tässä postauksessa haluan kuitenkin käsitellä hieman homebody-termiä.
Homebody, n.
A person who likes spending time at home rather than going out with friends or travelling to different places.
- Cambridge Dictionary
Tämä englanninkielinen sana sopii varmasti kuvaamaan monia introverttejä, merkittävässä määrin myös minua. Suomeksi tämä termi voisi olla vaikkapa kotihiiri.
Minulla ei ole mitään matkustamista vastaan, kunhan liikkeellä ei tarvitse olla koko ajan ja seura on sellaista, jonka kanssa tulee toimeen. Matkustaminen yksin on myös jossakin määrin tuttua ja mieluista. Pidän uusiin paikkoihin tutustumisesta ja niiden tuomista uusista virikkeistä. Erityisesti eri paikkoihin tutustuminen kävellen, museot, puistot, aukiot ja arkkitehtonisesti puhuttelevat kohteet houkuttelevat liikkeelle. Monesti sen jälkeen kylläkin kaipaa omaa rauhaa kotona. Onneksi myös perheenjäseneni ymmärtävät sen, missä puitteissa matkustaminen ei muutu liian kuluttavaksi ketään kohtaan. Ja loppujen lopuksi oma koti on todella kullan kallis –se pätee hyvin tässäkin yhteydessä.
Tämän ensimmäisen blogipostauksen tarkoituksena on valottaa hieman tämän blogin tarkoitusta ja syitä, joista se sai alkunsa.
Olen saanut silloin tällöin elämäni varrella kuulla olevani erilainen. Jokainenhan meistä on erilainen, mikä on vain rikkautta. Minun osaltani erilaisuus on ilmennyt siten, että en ole ollut kaikilta osin kiinnostunut samoista asioista ikätovereideni tai minun sukupuoltani olevien henkilöiden kanssa. En ole kokenut sitä kielteisenä asiana, mutta toisinaan kommentit "outoudestani" ovat saaneet minut ajattelemaan, että kuulun jollakin tapaa vähemmistöön. Asiat, joita pidän normaaleina, eivät välttämättä ole sellaisia muille.
Koen Aspergerin oireyhtymää koskevat asiat itselleni läheisiksi, ja siksi aion pyrkiä tässä blogissa käsittelemään niitä eri näkökulmista käsin. Yhtenä osa-alueena savant-oireyhtymä kuuluu kiinnostuksenkohteisiini. Toivon voivani vahvistaa tietoisuutta siitä, että meistä jokainen sijaitsee jossakin kohdassa neurotyypillisten ja Aspergerin oireyhtymän (autismin kirjon osa-alue) kanssa eläviä yhdistävällä asteikolla. Ääripäiden väliin mahtuu lukematon määrä erilaisia variaatioita.
Olen kiinnostunut myös monenlaisista muista ilmiöistä, kuten aivotutkimuksesta, älykkyyden tutkimisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta, kielellisistä ilmiöistä, muista maista ja kulttuureista ja arkkitehtuurista – vain muutamia mainitakseni. Näitäkin aiheita, muiden ohella, saatan käsitellä tässä blogissa sen mukaan, mitä kiinnostavaa kirjoitettavaa tai postattavaa nousee esille.
Nähtäväksi jää, missä määrin blogi tulee muodostumaan yllä kuvattujen suuntaviivojen ja aihealueiden mukaiseksi. Olen tietoisesti pyrkinyt jättämään ne avoimiksi, jotta sisältö voi kehittyä omalla painollaan sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu mielekkäimmältä.
Kirjoitan pääosin itselleni voidakseni saada paremman muistijäljen asioista, joihin olen saanut tutustua. Olen kuitenkin iloinen, jos julkaisemastani sisällöstä on apua ja iloa myös muille. Tervetuloa mukaan!