19.10.25

Uutta tietoa misofoniasta

Misofonia on varsin mielenkiintoinen ja monia ihmisiä koskettava ilmiö. Siinä on kyse voimakkaasta tunnereaktiosta tiettyjen äänten kuulemisen yhteydessä. Joillekin tällaisen reaktion voi aiheuttaa vaikkapa keiton tai muiden liemien ryystämiseen liittyvä ääni, kun taas toisille rystysten ja muiden nivelten naksauttaminen saattaa kuulostaa sietämättömän ärsyttävältä. Tällaisten äänien seurauksena ihminen voi tuntea vihaa, ärsytystä, inhoa ja ahdistusta.

Misofoniasta on saatu hiljattain lisätietoja uuden tutkimuksen kautta. British Journal of Psychology -lehden artikkelissa ja siitä The Conversation -sivustolla julkaistun lyhennelmän mukaan misofonian on todettu liittyvän henkiseen vaikeuteen vaihtaa keskittymistä tunnepitoisen ja ei-tunnepitoisen tiedon välillä. Tällaisten henkilöiden affektiivinen joustavuus on siis puutteellinen, ja heillä on myös taipumusta jumittua kielteisiin ajatusmalleihin.

Ihmiset voivat siis kokea äänet hyvin monimuotoisesti. Kyse on usein muustakin kuin korvien kautta välittyneiden äänten neutraalista kuulemisesta, ja misofonia voi vaikuttaa merkittävästi sitä kokevien päivittäiseen elämään. Aihetta on tutkittu vielä suhteellisen vähän, esimerkiksi sen yleisyydestä ei ole luotettavaa tietoa. 

                                                    Kuva: Unsplash / Kat Love

12.10.25

Luova tekeminen pitää aivot nuorina

Nature-tiedelehdessä hiljattain julkaistun artikkelin mukaan luovat harrastukset ja taiteen tekeminen edistävät aivojen terveyttä. Artikkelissa luovuus määritellään "kyvyksi tuottaa mielikuvitusta käyttämällä sekä uusia että tehokkaita ideoita tai ratkaisuja. Luovuus liittyy perinteisesti taiteisiin, mutta myös videopelit voivat sisältää luovia elementtejä."

Niin ikään artikkelin mukaan nopeutunutta ikääntymistä on havaittu psykiatristen ja neurologisten sairauksien yhteydessä, fyysisille ja sosiaalisille vaikutuksille alttiissa väestöryhmissä ja epäterveellisiä elämäntapoja noudattavilla ihmisillä. Voidaankin olettaa, että terveellisempiä elämäntapoja noudattavilla ihmisillä, kuten järjestelmällisesti luovia kokemuksia hankkivilla henkilöillä, ikääntyminen hidastuu. Vain harvoissa luovuuden, erityisesti musiikillisen osaamisen, vaikutusta aivojen rakenteellisiin korrelaatioihin käsittäneissä tutkimuksissa on raportoitu vastakkaisia tuloksia.

Tutkimuksen johtopäätöksenä onkin se, että suurempi luovien kokemusten määrä liittyy aivojen hitaampaan ikääntymiseen. Siihen vaikuttavat myös luovien henkilöiden osaamisen ja asiantuntemuksen taso: taitavammat tanssijat, muusikot, visuaaliset taiteilijat ja pelaajat pitävät aivonsa nuorempina pitempään. Luova tekeminen vahvistaa myös aivojen verkoston tehokkuutta ja kykyä muodostaa uusia yhteyksiä.

Kaiken kaikkiian lupaavia tuloksia meille taiteen ystäville!

                                    KuvaUnsplash RhondaK Native Florida Folk Artist