Toisinaan kuulee puhuttavan siitä, että elämme nykyään ylidiagnosoinnin aikakautta. Tietoisuus autismista lisääntyy, mutta samalla tutkimuksiin hakeutuu yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole neurokirjoon liittyvää oirekuvaa. Toisaalta tytöt ja naiset jäävät poikia ja miehiä useammin tutkimusten ulkopuolelle. Normaaliin arkeen liittyvät vastoinkäymiset saatetaan medikalisoida. Herääkin kysymys, mitä diagnosoinnilla halutaan saavuttaa ja onko siitä kaikissa tapauksissa todellista hyötyä.
Asiaa käsitellään kattavasti Suomen Kuvalehden artikkelissa, jossa pohditaan, onko autismi aina tarpeen diagnosoida. Irrallisten diagnoosien sijaan toimivampi ratkaisu voisikin olla transdiagnosointi eli mielenterveyden ja ihmismielen ongelmien ja moninaisuuden ratkaisukeskeinen tutkiminen. Näin ongelmallisiin tilanteisiin on mahdollista kehittää konkreettisia ja käytännöllisiä ratkaisuja.
On myös tärkeää levittää tietoa neuromoninaisuudesta, jolloin siihen liittyviä vaikeuksia ei pidettäisi irrallisena ilmiönä ja käytännön apua voisi saada ilman muodollista diagnoosiakin. Esimerkiksi koulujen huolella mietityt luokkahuonejärjestelyt voivat edistää myös neurotyypillisten oppilaiden oppimista ja viihtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti