6.6.26

Taideharrastus voi hidastaa biologista ikääntymistä

Taiteellisen harrastuneisuuden on osoitettu voivan hidastaa biologista ikääntymistä. Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan vähintään kerran viikossa taiteellista tai kulttuuritoimintaa harrastavien henkilöiden biologinen ikääntyminen voi hidastua jopa 4 prosenttia ja kuukausittain harrastavien 3 prosenttia. Ero taidetta tai kulttuuria harrastamattomiin henkilöihin on niin merkittävä, että sitä voi verrata tupakoivien ja tupakoimattomien henkilöiden väliseen eroon ikääntymisessä.

Taiteelliseen harrastuneisuuteen lasketaan mukaan niin itse tekeminen, kuten maalaaminen, laulaminen, tanssiminen tai askartelu, kuin esimerkiksi taidenäyttelyissä, kirjastoissa tai museoissa käyminen. 

Taiteen merkitystä ei ole aiemmin osoitettu biologisella tasolla. Nyt sen on siis osoitettu olevan terveydelle ja ikääntymisen kannalta suotuisaa pitkälti liikunnan tapaan. Taiteen ja kulttuurin myönteiset terveysvaikutukset perustuvat esimerkiksi siihen, että ne voivat vähentää stressiä, alentaa elimistön tulehdusta sekä vähentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä.

                                            Kuva: Unsplash Steve A Johnson