4.4.25

Alex Honnold: uskomattoman lahjakas kiipeilijä

Alex Honnold ei juuri esittelyjä kaipaa. Kiipeily oli minulle tuntematon laji, kunnes aloin katsoa sattumalta siihen liittyviä dokumentteja ja videoita Netflixissä ja muilla kanavilla joitakin vuosia sitten. Olen luontaisesti kiinnostunut yksilölajeista, ja Alex Honnold on ollut ilmiömäisten saavutustensa ohella kiehtova myös ihmisenä. Tämä nousee esille dokumenttien, erityisesti Free Solon, lisäksi myös hänestä kertovassa kirjallisuudessa. 

Honnold tunnetaan kenties maailman parhaana kiipeilijänä, ja hänet tunnetaan myös äärimmäisestä omistautumisestaan rakastamalleen lajille. Kiinnostavaa kyllä, hän kertoo, ettei ole erityisen lahjakas kiipeilemisessä, mutta on harjoituksen myötä kehittynyt siinä nykyiselle tasolleen. Hän asui vuosikausia pakettiautossa pystyäkseen elämään esimerkiksi kiipeilypaikkojen tuntumassa, ja on viettänyt siinä suuren osan vuodesta vielä senkin jälkeen, kun osti itselleen ja perheelleen talon. Honnold onkin tunnetusti introvertti, joka on onnistunut rakentamaan elämästään itselleen sopivan.

Honnold on päässyt  mukaan blogiini siksi, että hän on kiehtovan elämäntapansa ohella kiinnostava myös lääketieteelliseltä kannalta. Magneettikuvaukset osoittavat, että hänen mantelitumakkeensa ei juurikaan aktivoidu tavallisten henkilöiden tapaan pelottavissa tai jännittävissä tilanteissa, mikä hyvin todennäköisesti selittää hänen kykynsä edetä kylmäpäisesti myös todella vaativissa tilanteissa. Omien sanojensa mukaan hän tuntee kuitenkin toisinaan pelkoa, mutta on onnistunut harjoittelemalla irrottautumaan pelon tunteesta useimmissa tilanteissa.

Nostan Honnoldin esille myös siksi, että hänen on lukuisissa verkkokeskusteluissa ja artikkeleissa spekuloitu olevan autismin kirjolla. Honnold toteaa, että hänellä on joitakin Aspergerin oireyhtymän piirteitä, mutta hän ei ole autisti.

Alex Honnoldin kotisivu löytyy täältä.

                                        Kuva: Unsplash/NEON


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti